(1945 - 2015) – eestiläinen taiteenkeräilijä ja kulttuuripersoona.
Matti Milius syntyi sodanjälkeisessä Stalinin valtakauden Neuvosto-Virossa Tartossa autokouluopettajan ja parturikampaajan toisena lapsena. Nimen Matti sai isä Voldemarin suomalaisen ystävän mukaan.
Matti varttui rakastavassa perheessä. Äiti Linda jäi kotiäidiksi Matin terveydellisten ongelmien vuoksi.
Matti on sanonut Stalinin kauden olevan hänen elämänsä parasta aikaa – koska lapsuus on aina kaunis. Mattista kasvoi tiedonhimoinen ja iloinen persoona.
Matti aloitti koulun v. 1953 ja kirjoitti ylioppilaaksi v.1967. Hän valmistui kirjastonhoitajaksi Viljandin kulttuurikorkeakoulusta ja työskenteli usean maakuntakirjaston johtajana.
Luokkakaverin äiti Helene Ivask-Kulpa tutustutti Mattia exlibristen kiehtovaan maailmaan. Matti sai jokaisen hyvän arvosanan edestä matematiikasta, venäjän ja englannin kielestä lahjaksi exlibriksen.
Vuonna 1966 tutustui Milius taiteenkeräilijä Mart Lepan kanssa. Tästä tapaamisesta alkoi kiinnostus ennensodanaikaiseen virolaiseen grafiikkaan.
1968 tutustui Milius taiteentutkija ja elokuvaohjaaja Peeter Urblan kanssa, kenen ansiosta syttyi kiinnostus nykytaiteen keräämiseen. Siitä lähtien fokus siirtyi pysyvästi nykytaiteseen.
Vuonna 1975 sai Milius ensimmäisen latvialaisen taitelijan - Maris Argalisen- työn. Myöhemmin lisääntyi latvialaista taidetta valtaava määrä.
Vuoden 1975 keväänä vieraili Milius Moskovan taidepiireissä. Ensimmäinen venäläinen taitelilija Miliusin kokoelmassa oli Ernst Neizvestny, kenestä tuli USA:han muutettua laajasti tunnettu taiteilija. Milius oli ylpeä venäläisten osasta kokoelmassansa.
Samana 1975 vuonna lisääntyi kokoelmaan ensimmäinen liettualaisen - Algimantas Kurasen teos. Se oli vasta alku, myöhemmin lisaantui liettulaista taidetta kymmenittäin. V. 1980 matkusti Milius Armeniaan, mistä kokoelma sai runsaasti lisäystä.Vuosi 1985 toi kokoelmaan usean Lvovin (Ukraina) taiteilijan teosta.
Viron itenäistyminen v.1991 avasi oven Suomeen. Vuodesta 1994 alkaen on Milius saanut useita suomalaistaitelijoiden töitä kokoelmaan. Hänen elämänsä viimeisimmät hankkeet tapahtuivat Suomessa- Jorma Hautala, Olavi Heino, Matti Kurki.
Milius sai useimmiten töitä lahjaksi, eikä ostanut niitä. Hänen asiantunteva haltioituminen jostakin taideteoksesta ja itse persoona saivat aikaan sen, että taiteilijat mielellään lahjoittavat hänelle töitään.
Milius tarjosi itseään mielellään malliksi ja hänestä on tehty lukuisia muotokuvia ja joitakin veistoksia.
Joskus hän loi vetoa parrallaan tai teki jonkun muun hauskan tempun, saadakseen lisää teoksia kokoelmaan.
Häneen kokoelmaan arvioidaan kuuluneen noin 1200 taideteosta. Niistä suuri osa on nykyään Tarton Taidemuseon omistuksessa.
Milius oli ahkera koneenkirjoittaja. Olivetti kirjoituskoneella hän paitsi tienäsi elantoa yövahdin työn ohella, hän myös monisti ja levitti n.s. kiellettyä kirjallisuutta. Neuvosto-Liitossa oli kielletty kaikki ulkomailla ja itsenäisessä Virossa (1918-1940) painettu kirjallisuus. Siinä Miliusella riitti työtä, mistä moni on kiitollinen. Samalla tuli Miliusista KGB:n silmätikku ja kiusattu.
Milius järjesti lähes sata taidenäyttelyä, joista 2 Suomessa (Imatralla ja Eestin Suurlähetystössä). Hän järjesti useita kirjallisuusiltoja ja toimi galleristina Tartossa ja Tallinnassa. Hän myös esitti hänelle kirjoitettuja runoja Moguchin taiteilijanimellä. Moguchi tarkoittaa voimakasta. Moguchin runot ovat yhteiskunnallista, herkkää parodiaa ja huumoria ja machokasta, rivoakin rakkauslyrikkaa.
Miliusen esittämänä ne antoivat ainutlaatuisen elämyksen.
Matti Milius oli luonteltaan räyskyvän ilonen ja leikkimielinen. Hän järjesti performance tapahtumia. 16.08.1982 järisytti Tartto kaupunkia Miliuksen suihkulähde-uinti Yliopiston Tieteelisen Kirjaston pihalla. Tapahtumaa lasketaan parhaaksi eestiläiseksi performanssiksi kautta aikojen. Milius oli Tarton ja Eestin Taiteilijaliittojen jäsen. Vuonna 2004 hän sai Tarton kaupungilta Vuoden Managerin tittelin ja palkinnon.
Hänellä ei ollut lapsia eikä perhettä. Jatkuva rakastuminen ei antanut avioitumiselle mahdollisuutta. Viimeisinä vuosina hän yritti löytää paikkaa omalle gallerialle-museolle eli miliuseumille. Hän ei kuitenkaan onnistunut siinä. Hän joutui tulipalo-onnettomuuteen ja kuoli 3.6.2015 Tartossa.
Taiteilija Raul Meel on kuvannut Miliusta seuraavin sanoin:
Matti rakastaa taidetta rajattomasti, loputtomasti – niin kuin Jumala. Pieni ja iso, matala ja korkea, pimeä ja heleä, eilinen ja huominen, hävetön ja häveliäs, avantgarde ja kitsch – kaikki tarvitsevat hänen huoltaan, myös kaikki se, mikä jää niiden äärimäisyyksien väliin. Hän haluaa kaikkea taidetta, hänen himo on täyttymätön, hän on kuolematon.”